Kivi vierähti sydämeltä tänään.
Terapiatäti kertoi, että "kyllä".
Hänen kalenterissaan olisi minulle tilaa jatkossakin.
Hän on siis ollut eräänlaisena välimatkan kulkijana B-lausuntoa odotellessa. Olemme olleet kummatkin tietoisa, että tavallaan olen halunut aloittaa tätä matkaa, mutta samalla ollut valmiina "tilaisuuden" (esim. liian työlääksi käyvän terapeutin etsinnän edessä) koittaessa livistämään (ja katumaan). Hetken olin aistivinani epävarmuutta, hänessäkin (= "olisiko hän oikea henkilö minulle"), mutta tänään tuo pilvi väistyi, täysin selkein sanankääntein.
Jollain tapaa parempi olla <3
(Onkohan huomassaolon kokemus sallitun vai sairauden puolella?)
Ruokamustis tosin vaivasi tänään jälleen, pala palalta, ihan kuin kiusallaan (!!!), ruokaympyräni vallataan minulta. Tuntuu, että syönpä mitä tahansa, on sitä seuraavana päivänä taukotilan kaapissa muillakin. Vinksahtanut logiikkani ehdotti tänään vesilinjaa. Raivosta ruokahaluttomana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti