Oksentanut en ole pariin viikkoon. Suunnaton, noin kolmen kilon turvotus opetti. Viikonloppuna ahmimiskohtaukset liippasivat pelottavan läheltä, mutta onnistuin pitäytymään hieman reilussa 2000 kalorissa kumpanakin päivänä ja kuluttelemaan varuiksi niitä ylimenneitä liikkumalla pois. Vaati järkyttävän paljon tahdonvoimaa! Teki vain mieli survoa suu täyteen konvehtia! Perjantaina sorruin ostamaan irtokarkkeja. Tiesin ottavani hirvittävän riskin, mutta pitäytymällä kohtuullisessa noin 150 g ostoksessa turvasin selustani pahimmalta. Kassajonossa oli taas jotenkin kierosti huumaavan normaali tunne:
"Tässä minä ostelen viikonloppunamuja, kuin kuka tahansa. No BIG deal."
Tänään olin niin uupunut, että jo pelkkä puhuminen, hymyileminen, olivat saavutuksia sinänsä. Olisi pitänyt tietysti jaksaa töissä paljon muutakin, mutta tuntui, että voimat menivät lähinnä normaalin "käyttäytymisen suorittamiseen". Loppupäivästä väsymys olikin sitä luokkaa, että hengittäminenkin kävi työstä. Pelkäsin, etten jaksa enää kotiin asti. Tänään kaloriviisari on värähtänyt 1100 kaloriin, 100 kaloria yli tavoitteen. Pieni jomottava nälkä, mutta viikonlopun kalorinylitysten (vaikkakin maltillisten) jälkeen en USKALLA syödä yhtään enempää. Onneksi yö vie orastavan nälän mennessään.
Nyt odotan vain, että pääsen keskiviikkona terapiatädin nojatuolin nurkkaan hetkeksi, lepäämään. Tällä hetkellä sessioihin liittämäni kokemus jonkintapaisesta levosta on voitolla niihin myös sitkeästi liittyvästä ahdistuksesta. Tietysti se on hyvä asia, mutta tiedän sen kertovan, että olen samalla TODELLA väsynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti