On tapahtunut paljon. Kaikenlaista. Kaikilla rintamilla.
Tuntuu kuitenkin, että olen toitottanut asioistani niin suureen ääneen, etten uskalla edes sivuta niitä täällä. Toisaalta on vaikea uskoa, että kukaan tutuistani olisi tämän tyyppisistä blogeista kovin kiinnostunut.
Vaa'an lukemista minulla ei ole tällä hetkellä mitään käsitystä. Viimeksi vaa'alla yli kuukausi sitten (7.5), jolloin aamupäivä lukemat 49,3 kg. Tavallaan on helpottavaa olla tietämättä. Kuunella kehon omia viestejä, olla ahdistumatta 100 g heittelyistä. Ahdistuksen seuraksena niin helposti solahtaa tiukkaan kalorikuriin, josta seuraa repsahduksia ja pahimmillaan enemmän kehoon kertyneitä grammoja kuin normaalista syömisestä.
Oksentamisen olen virallisesti lopettanut. Siihen riitti eräs hirvittävä sunnuntaiaamu, jolloin edellisiltainen oksentaminen oli turvottanut kasvoni niin pahasti, että oli vaikea saada silmiä auki. Sen aamun kun muistaa, niin satunnaisen oksentelun paluusta ei ole huolta. Oksentaminen ei vain toimi minun kohdallani. Vähäiseltäkin vaikuttava (itseaiheutettu) oksentaminen aiheuttaa ainoastaan useiden kilojen useita päiviä kestävän turvotuksen! Oksennustaudissa tällaista turvotusta ei esiinny?! Turvotusta tulee niin herkästi, että mielessä kävi jopa, että sydän ei jaksa??
Tällä hetkellä pyrin pitämään kalorit maksimissaan 2000 kcal:ssa ja liikkumaan siihen päälle. 1000 kalorilla eläminen tuntuu mahdottomalta ärhäkkäästi heräävän Loputoman Nälän altistaessa ahmimiselle (joskaan ei enää siis oksentamiselle). On turvallisempaa syödä lähemmäs 2000 kcal / pvä kuin ottaa riski ahmimiskohtauksesta, joka tosin minun tapauksessani saa päivän kalorit pahimmassakin tapauksessa vain jonnekin 3000 - 3500 kalorin tietämille. Lienen onnekas sen suhteen, että satunnainen ahmimisen kohdistuu normaalistikin syömiini ruokiin, kuten keveisiin puuroihin, rahkaan, hedelmiin, näkkileipään, riisimuroihin - voisin aivan hyvin ahmia porkkanoita! Hyvin harvoin sorrun esim. kekseihin tai makeisiin vaikka kaapista vierasvarana löytyisikin. Enkä lähes koskaan sipseihin tai roskaruokaan.
Tavallaan olen iloinen tästä tasapainosta. Vaikka sitä on raskasta pitää: toisena ääripäänä vaanii vimmainen kalorien laskeminen ja toisena ääripäänä ahmimiskohtaukset. Välillä joudun esim. tietoisesti odottamaan verensokerin nousun mukanaan tuomaa kylläisyyden tunnetta. Ja vaikka pari kiloa olisikin kertynyt matkaan mukaan tasapainoa harjoittellessa. Nyt kiloja en usko enää kertyvän ja vaa'allekin uskaltanen parin viikon päästä :) Viime vuoden puolella surin ja pelkäsin menkkojen loppumista. Ja niinhän ne sitten lähes puoleksi vuodeksi loppuivatkin. Kunnes nyt sain itse käynnisteltyä uudestaan hieman järkiintyneemmän ruokavalion myötä, huh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti