Töistä päästyäni kävin hoitamassa erään asian ja kotimatkalla poikkesin ruokakauppaan. En isoon markettiin, vaan pieneen K-kauppaan ostamaan eväitä huomiselle. Olisi pitänyt mennä markettiin. Pieni kauppa ahdisti! Ei tuttuja tarjouksia tai tuotteita! Mukaan tarttui Pirkan hedelmä-riisivälipaloja (vaikka niissä on niin suhteettoman paljon kaloreita, että en tiedä pystynkö syömään ikinä), banaania, rahkaa... ja Pirkan konvehtilajitelma! Vaikka kaapit täynnä koskemattomia lahjarasioita joulun jäljiltä!? Jostain syystä minua hävettää käydä kovin vähäisillä ostoksilla. Jos ostoskorin pohjalle kertyy vain muutama riisivälipala (ja vielä Pirkan halpisversioina), minua hävettää... Entä jos muut asiakkaat pitävät minua köyhänä (olen aina inhonnut mahdollisen säälin kohteen olemista) tai pihinä nuukailijana, joka ei omalta osaltaan suvaitse auttaa pienen lähikaupan kauppiasta pysymään leivän syrjässä kiinni. Päädyin siis täydentämään jo varsin täysien banaani- ja rahkavarastojen lisäksi suklaavarastoani...
Myöhemmin, juuri kun olin saanut päivällisriisipuuron eteeni ihastus-ystäväni laittoi viestiä, että lähtisinkö kävelylle. Päätin olla itsekäs (hyvällä tavalla) ja vastasin, että olin juuri syömässä ja että puolen tunnin päästä sopisi. Normaalisti olisin vastannut, että juu, kyllä, sopii, vaikka heti, ei ongelmaa... Nyt päätin sen sijaan syödä rauhassa. Ilahduin lenkkikutsusta, pieni liikunta auttaisi unohtamaan light puuron jälkeensä todennäköisesti jättämän, ikävästi kaihertavan pikkunälän. Lenkillä väsyin, jokainen lause, kommentti, vaati suunnattomia ponnisteluja. Lenkki päättyi hienoiseen hämminkiin. Olin juuri kutsumassa ihastus-ystävääni luokseni kahville, mutta juuri kun hän oli vastaamassa naapuri pöllähti paikalle ja tilanne jäi "kesken". Naapurin lähdettyä en enää jaksanut ottaa asiaa puheeksi. Asia jäi kalvamaan. Oliko ystäväni mahdollisesti pettynyt? En jaksanut ajatella. Söin aiemmin ostamani suklaarasian. Vain 170 grammaa. Kahdessa erässä. Oksensin. Kahdesti. Amatöörimäisen arkaillen. Vain sen verran, että pahin pinkeys hellitti. Sen verran, että haipuilevat vatsahappojen aromit pitäisivät mieliteot kurissa loppuillan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti