Kirjoitin taannoin ruokaan liittyvistä mustasukkaisuuden tunteista. Raivosta, joka minut valtaa, kun näen ympärilläni olevien (erityisesti erään tietyn wanna-be-skinnyn(?)) ihmisten omaksuvan ruokatottumuksiani.
Tänään ruokaympympyrä pyörähti jälleen. Jo toinen ruokavalioni peruspilari katkesi! Taukotilan hyllyyn oli ilmestynyt erästä lähes täysin samaa valmistetta, joka on käytännössä, yhdessä aiemmin "kaapatun" ruuan ohella, pitänyt minut, "valikoivan syöjän", hengissä. Ja "kaapparina" sama henkilö, mitä edelliselläkin kerralla. Samalta seisomalta keräsin hyllyiltä omat pakkaukseni pois, kassiin, kotiin...
...ja kotimatkalla poikkesin markettiin ihmettelemään uusia aineksia henkeni pitimiksi.
Hulluinta on, että minun on todella vaikea (itselleni rehellisesti) eritellä syitä näihin hurjiin tunneryöppyihin. Osa totuutta voi olla mustasukkaisuus vuosien varrella trial & errorilla huippuunsa (?) hiotusta ruokavaliostani. Olen myös huono kestämään heikkoutta (itsessäni ja muissa). Näen moisen perässähiihtäjän heikkona esityksenä? (Vaikka oikeasti syy "perässähiihtoon" on todennäköisesti viaton KOKEILUNHALU!?) Tai sitten en halua kenenkään seuraavan epätervettä esimerkkiäni? (Well, tämä voi olla kaunistelua - suoraan sanottuna en ole kovin kiinnostunut minulle ei niin läheisten ihmisten edesottamuksista. Sorry...) Tai sitten totuus on se, että syöminen on minulle (tunnepitoinen) ongelma, joka oireilee siten mitä kummallisimilla tavoin. Se, että joku syö kanssani samanlaista ruokaa, tekee (safe)ruuasta konkreettisempaa, vähemmän turvallista ja sallittua? Tai sitten olen vain pohjimmiltani ilkeä ja omistushaluinen. Ja haluan pitää muut etäällä, poissa reviiriltäni. Lihavina ja itsekurittomina. Jotta voin sitten halveksia (?) heidän pullan mussutustaan... Ja olla heitä parempi kilpailun ja ennen kaikkea "VOITTAMISEN" ollessa monen muun asian suhteen paljon vaikeampaa. Tai jopa mahdotonta.
Vai?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti